Muinaisesta sankariajasta moderniin valtioon
Kalevalan kansallisen arvon kannalta oli keskeistä, että eepoksen katsottiin antaneen kansakunnalle genealogian ja samalla sitä osoittavan muistomerkin. Tässä roolissa Kalevala ei kuitenkaan jäänyt yksin. Historiankirjoitus kiinnostui kansan eli suomenkielisen väestönosan menneisyyteen liittyvistä ja sellaisiksi tulkituista aiheista, joita alettiin tarkastella kansallisen projektin kautta: osana sitä miten suomalaisuus fennomaanisessa liikkeessä ymmärrettiin ja mikä sen asema poliittisesti ja kulttuurisesti tulisi olla. Historiaksi asettuvan kansanperinteen keskeiseksi arvoksi tuli tässä historiaprojektissa ilmentää muinaisuuden perintöä, joka samalla kertaa sekä kuvasti muinaisuuden sisältöä että osoitti sen väistyvyyttä historiallisessa kehityksessä. Hegeliläisesti tulkittuna sekä Kalevala että kansanrunous osoittivat Suomen kansalla olevan historiaa sanan kansallisessa merkityksessä, eli muinaisesta sankariajasta ulottuvana kehityksenä kohti kansakunnan ja valtion muodostusta.
Suomenkielisille kansanperinteen tallenteille annettu poliittinen tehtävä oli osoittaa kansallisvaltion kansallinen historia, jolloin muinaisuuteen sijoitetusta perinteestä tuli Suomen moderniuden kriteeri ja todiste. Fennomaanisessa nationalismissa oli olennaista vakuuttaa, että suomalaisilla oli kansakunta ja mm. siksi myös historia ja moderniteetti. Suomalaiselle kansanrunoudelle annetuista tehtävistä yksi tärkeimpiä oli juuri osoittaa suomenkielisen väestönosan kyvykkyyttä tuottaa kulttuuria, jota kelpasi asettaa esille moderneilla kirjallisuuden ja yhteiskunnallisen symboliikan areenoilla. Kalevalan katsottiin olevan osoitus tällaisesta kulttuurisesta kyvystä.
1800-luvun Suomessa romantiikka kytkeytyi läheisesti kansansivistystä korostavaan valistukseen. Kalevalan yhteiskunnallisen aseman kannalta oli erityisen merkittävää, että se ei jäänyt vain romanttiseksi muinaisuuden sankariajasta kertovaksi eepokseksi, joka vertauskuvallisesti kertoi Suomen ”kansallisen esihistorian”. Tämän lisäksi eepos kytkeytyi sivistyksellisiin projekteihin: suomen kielen kohottamiseen sivistyskieleksi ja sen aseman vahvistamiseen, suomenkielisen kirjallisuuden edistämiseen, yleiseen kouluopetukseen ja kansansivistykseen, ruotsinkielisen sivistyneistön ja suomenkielisen kansanosan keskinäisten suhteiden uudelleenmäärittelyyn, samoin kuin nimistön ja symboliikan lähteenä kansallisesti merkittävän infrastruktuurin ja taloudellisen järjestelmän perusinstituutioiden rakentamiseen. Tästä syystä Kalevala ei ole vain perinne-eepos, vaan ennen kaikkea moderni eepos.