Kalevalasta tuli jo varhain väline poliittisten, ideologisten ja kulttuuristen julistusten vahvistamiseksi. Tietyssä mielessä Kalevala jo julkaisuvaiheessaan toteutti ideologista tehtäväänsä eikä vain suomalaisuuden tai kansankulttuurin argumentaationa vaan myös suullisen ja kirjallisen kulttuurin välisen murroksen manifestaationa. Tällöin Kalevala on saanut ikään kuin kyseenalaistamattoman auktoriteetin arvon ja samalla se on ollut hegemonisen kamppailun kohteena: kenelle Kalevala ja kalevalainen kulttuuriperintö oikeastaan kuuluu ja kuka tai mikä ryhmä sen oikeimmin tulkitsee? Se, miten Kalevala on kulloinkin valjastettu palvelemaan jotakin aatetta, on ollut riippuvainen aikakauden poliittisista ja kulttuurisista suhdanteista.
Kalevala-retoriikkaa harrastettiin kautta 1900-luvun ennen muuta puoluepolitiikassa. Jo vuosisadan alussa, työväenliikkeen perustamisen alkuvaiheissa, Kalevala pyrittiin sisällyttämään kiinteäksi osaksi työväestön kulttuuritoimintaa. 1930-luvun kiihkeinä kamppailun vuosina poliittiset rintamat vahvistivat entisestään ideologisia tulkintojaan eepoksesta. Välittömästi toisen maailmansodan jälkeen, äärivasemmiston toiminnan vapautuessa välirauhansopimuksen perusteella, alkoi suomalaisessa kulttuurielämässä ankara poliittinen kamppailu kansallisen kulttuurin perinnöstä. Tässä kamppailussa myös Kalevalan tulkinnoilla oli keskeinen asema.
Kamppailu eepoksen oikeista tulkinnoista ja kalevalaisen maailman perinnöstä ei jäänyt pelkästään poliittis-ideologiseksi sanailuksi. 1950-luvulla ns. kirjallisuuden modernistit loivat omaa tulkintaansa kalevalaisesta estetiikasta, arkkitehti Alvar Aalto manifestoi yhteiskuntasuunnittelua ja kaava-arkkitehtuuria Kalevala-retoriikallaan ja 1950-luvun lopulla Kalevala sai uuden ajan ulkopoliittisia kytkentöjä yya-hengessä, kun neuvostoliittolais-suomalaisena yhteistyönä tehtiin Sampo-elokuva (1959). Kalevalalla on ollut myös aluepoliittista merkitystä: muun muassa Kalevalakylä, Kalevala-kunta ja Kalevala-maakunta ovat synnyttäneet keskusteluja ja debattejakin, joissa kalevalaisen maailman perintö on nivelletty alueisiin, niiden identiteetin rakennukseen ja elinkeinoelämään.
