Kalevalan riemuvuoden juhla 1935

Kuuntele Hannu Lehtorannan radio-ohjelma Kalevalan riemujuhla 1935 YLE Areenassa. Ohjelmassa on Helsingin Messuhallissa taltioituja esityksiä, muun muassa Oksenja Mäkiselän runonlaulua ja Antero Vornasen mestarillista kanteleensoittoa.


Runolaulua Kalevalan riemujuhlilla

A. O. Väisänen

Kalevalan riemujuhlanäyttelyn aukioloaikana (28.2.–13.8.) kuultiin Messuhallissa joka päivä kanteleensoittoa ja runonlaulua. Esitysten järjestäjille oli suoranainen yllätys, että yleisö aina keskeytti suurnäyttelyn katsomisen soitto- ja lauluesityksiä kuullakseen. Kun näitä esityksiä oli puoli tuntia kestävinä sarjoina kolme kertaa päivässä ja kun kuulijoita oli kerrallaan joskus kolmisenkin tuhatta, voi sanoa, että kuoleva kalevalainen runolaulu sai osakseen tähän saakka suurimman yleisömenestyksen. Tähän menestykseen vaikutti osaksi ehkä se, että soittajat ja laulajat esiintyivät Kansallismuseon lainaamissa muinaispuvuissa. Kanteleensoittajilla – haapavetisellä Antti Rantosella ja suojärveläisillä Antero Vornasella ja Vanja Tallaksella – oli vain yksi ”vika”: he eivät ole partasuita uroita, vanhan kansan miehiä. Mutta soittajina he vetävät vertoja piirroksin, maalauksin ja veistoksin ikuistetuille, Kalevalanäyttelyssä nähdyille rajakarjalaisille soittajille.

Laulajanaiset olivat sitävastoin alkuperäisiä karjalaisia: Tomna Huovinen edusti Vienan Karjalaa (Kontokkia), Ogoi Määränen Suojärveä, Oksenja Mäkiselkä Suistamoa. Jokainen vaimo osaa runsaasti runoja, muutamia niin pitkiä, että esim. Lemminkäisen ja Iro-neidon virsien loppuunlaulamiseen ei kymmenminuuttinen riittänyt. Ulkomaalaisten runonlaulajalle antamasta tunnustuksesta jäi mieleeni kreivi Louis Sparren lause ”Pelkästään näiden laulajien vuoksi kannatti tehdä Suomen matka.”

Laulajanaisten sävelmistö ei tarjonnut mitään varsinaisesti uutta. Tomna lauleli häävirsiä kolmivaihtoista tahtilajia edustavalla sävelmällä, jota Vienan Karjalasta on muistiinpantu monenmonta toisintoa. Oksenja, joka kuluneen talven on kierrellyt Suomea, kuten Onoilla aikoinaan, laululla raha-ansiota saamassa, osaa sekä kertovia runoja että itkuvirsiä. Hän viljelee pääasiallisesti kahta rytmityyppiä, joista toinen edustaa viisi-iskuista säerakennetta, toinen taas on Laatokan Karjalassa runsaasti käytetty, viisivaihtoista tahtilajia noudattava kaksisäkeinen sävelmä. Tein sen havainnon, että Oksenja laulaa itkuvirttä, joka liikkuu perus- ja huippusävelen välisellä alalla, useimmiten mollissa, joskus duurissa.

Ogoi, 77-vuotias vaimo, antoi mielenkiintoisia näytteitä runonlaulajan muotoilutaidosta. […] Täten ei Ogoin laulu musiikillisessa suhteessa vaikuttanut niin yksitoikkoiselta kuin toisten naisten, vaikkei hänen äänensä jaksanutkaan kantaa, kuten Oksenjan, valtavan messuhallin joka taholle.

Lähde

Hiljainen haltioituminen. A. O. Väisäsen tutkielmia kansanmusiikista. Toim. Erkki Pekkilä. SKS 1990. (Julk. alunperin Musiikkitieto 3, 1935.)

 

 


PK 30.9.2019