Kalevalan poliittiset areenat
Kysymys Kalevalan poliittisuudesta johdattaa perinteisen politiikka-käsityksen perusteella tarkastelemaan sitä, miten Elias Lönnrotin toimittamaa eeposta on hyödynnetty tai huomioitu eritasoisissa hallinnollisissa instituutioissa, miten eepokselle on luotu merkityksiä erilaisten aatteellisten ja poliittisten järjestöjen toimesta, sekä miten eepoksen juhlintaa on käsitelty puoluepoliittisesti oikeistoon ja vasemmistoon järjestäytyneessä julkisessa mediassa, erityisesti sanomalehdistössä. Järjestötoiminnan ja puoluesidonnaisen julkisuuden lisäksi Kalevalan poliittisiin areenoihin voidaan lukea eepoksen hyödyntäminen vertauskuvien ja poliittisten allegorioiden lähteenä. Kalevalasta inspiroitunut taide on osallistunut aktiivisesti näiden allegorioiden tuottamiseen. Sekä vertauskuvallisten että suorien julistusten lisäksi Kalevalaa on hyödynnetty myös poliittisiin parodioihin, mikä on osaltaan lisännyt eepoksen julkisuusarvoa ja siten myös sen symbolista arvoa kansalliseepoksena.
Kysymys Kalevalan poliittisuudesta koskee myös yhtäältä kollektivisoivia eli yhteisöä ja yhteisöllisyyttä rakentavia sekä toisaalta erotteluja tuottavia merkityksiä, joita kansalliseepokselle annetaan ja joita kansalliseepokselle annettavin merkityksin uusinnetaan. Millä tavalla kansallisen yhtenäisyyden tematiikka ja symboliikka suhteutuvat ajatukseen Kalevalasta Suomen valtiollisen suvereniteetin luojana tai perustana? Vaikka ei antaisikaan Kalevalalle kovin suurta poliittista painoarvoa valtiollisen itsenäisyyden tuottamisessa, on kiistatonta, että eepoksen laatimisella ja julkaisemisella on ollut erityisen kannustava vaikutus kansansivistykseen, taiteeseen ja monenlaiseen yhteiskunnallis-poliittiseen ja taloudelliseen toimintaan 1800-luvulla. Tämä puolestaan on kiistattomasti vaikuttanut niihin yhteiskunnallisiin tapahtumiin, joiden myllerryksessä Suomen autonomisesta suurruhtinaskunnasta tuli 1900-luvun alkupuolella itsenäinen valtio.
Mikään yhteiskunta ei kuitenkaan elä eikä kasva pelkällä menneisyyttä sankarillistavalla tai väestön keskinäistä yhteisyyttä ja yhteenkuuluvuutta vakuuttavalla symboliikalla, eikä sillä varsinkaan pääse kansainvälisen politiikan ja valtioiden välisillä areenoilla itsenäiseksi toimijaksi. Kansanperinteen ja Kalevala-eepoksen valtiollis-kansakunnallinen merkitys onkin aiheellista suhteuttaa ja suhteellistaa muihin tekijöihin, joiden vaikutuksesta Suomi on integroitunut kansallisvaltioksi ja kehittynyt valtioksi valtioiden joukkoon. Kielen ja luonteen yhteisyyteen perustuva kansallisuus ei tuota kansakuntavaltiota ilman valtio-oppia eikä ilman kansallista itsetuntemusta osoittavaa ja sitä tuottavaa filosofiaa.
Suomessa kansallista yhtenäisyyttä pyritään usein kuvaamaan ja vakuuttamaan kielen ja kansanluonteen läheistä suhdetta korostamalla. Kielen ja kansanluonteen läheisyys on samalla kertaa kulttuuria koskeva teoria ja poliittinen argumentti, joka ilmentää tietynlaista valtio-opillista ja kansallista filosofointia. Tälle filosofoinnille on myös kansanperinteen käyttö kansallistamisen prosesseissa alisteinen. Kansanperinteen tallenteiden kokoaminen arkistoihin ja julkaiseminen ei ole sinällään tuottanut kansallisuutta, vaan tallennustoiminnan yhteiskunnallinen merkitys on syntynyt valtiota ja kansakuntaa koskevasta keskustelusta