”Valkoisella kankaalla kaikki on mahdollista?”
2000-luvun alussa ajatukset elokuvateatteriin tehtävistä Kalevala-filmatisoinneista nousivat uudestaan esille. Keskeisenä innoittajana oli Peter Jacksonin ohjaaman Taru sormusten herrasta -trilogian (The Lord of the Rings, 2001–2003) huikea menestys. Tieto siitä, että niin Kalevalan tapahtumat kuin sen kielikin kuuluivat kirjailija J. R. R. Tolkienin keskeisiin innoittajiin, tarjosi suomalaisille elokuvantekijöille jälleen uuden maailmanvalloitusstrategian. Vuonna 2006 valmistui Antti-Jussi Annilan ohjaama suomalais-hollantilais-kiinalaistuotanto Jadesoturi, jossa suomalaista kansantarustoa yhdistetään kiinalaiseen kung fu -perinteeseen. Ohjaajan mukaan kalevalaisessa maailmankuvassa on ”kyse pitkälti samoista asioista kuin kiinalaisissa wuxia-elokuvissa eli sotureista, miekoista, noidista ja rakkaudesta.”
Vuonna 2005 mediaa kutkutteli tieto, jonka mukaan Markus Selin oli puuhaamassa englanninkielistä suurtuotantoa Kalevalan Kullervo-hahmon tiimoilta. Marraskuussa 2017 Ilta=Sanomat selvitteli hankkeen tilaa. Selinin mukaan ”Kullervo ei nyt ole aktiivivaiheessa”, mutta sitä ei ilmeisesti ole vielä haudattukaan.
Jari Halosen Kalevala-hanke sen sijaan toteutui. Hänen käsikirjoittamansa ja ohjaamansa elokuva Kalevala – uusi aika sai ensiesityksensä marraskuussa 2013, ja siitä tehty kolmiosainen tv-sarja Kalevala – Väinämöisen uusi laulu esitettiin YLE TV1:llä alkuvuodesta 2015. ”Materiaalinen yltäkylläisyys on etenkin länsimaissa tullut tiensä päähän, ja tilalle etsitään mahdollisuutta henkiseen kehitykseen. Muinainen suomalainen tietous on lähes tutkimaton elämänymmärryksen aarreaitta ja tarjoaa valtavasti oivalluksia hengestä ja sen ominaisuuksista”, Halonen kuvaa lähtökohtiaan YLE:n Kotikatsomon esittelyartikkelissa.