Kalevalaa tanssien
Uuno Klamin arvoituksellinen Pyörteitä-baletti
Kalevalan maailma hedelmöitti ja inspiroi säveltäjä Uuno Klamia (1900–1961) ylivoimaisella tavalla läpi koko hänen säveltäjänuransa. Ajatus baletin säveltämisestä oli askarruttanut Klamia jo 1930-luvun alusta saakka, jolloin hän alkoi suunnitella koreografista Kalevala-aiheista teosta. Suunnitelmasta muokkautui ensiksi kuitenkin puhdas orkesteriteos, Kalevala-sarja.
Vuonna 1944 Klami tutustui Regina Backbergin balettilibrettoon ”Sammon taonta” ja alkoi uudestaan suunnitella Kalevala-aiheisen baletin säveltämistä. Klami johti baletille myöhemmin nimen Pyörteitä. Baletin ensimmäisen näytöksen harjoituspartituuri valmistui vuonna 1958.
Harjoituspartituurin alkuun kirjoitetusta synopsiksesta selviää, että Klamin tarkoituksena oli luoda teoksesta kolminäytöksinen kokoillan baletti, jonka kesto olisi ollut 105 minuuttia. Kysymyksessä olisi ollut siten Klamin tuotannon laajin teos ja ylipäätään hänen pääteoksensa. Teoksen orkesteripartituurista on valmistunut tai on löydetty vain toinen näytös, jonka käsikirjoitus on Yleisradion nuotistossa. Ensimmäisestä näytöksestä on löydetty ainoastaan harjoituspartituuri. Kaikki kolmanteen näytökseen liittyvä materiaali on kateissa. Todennäköisesti näytöstä ei ole koskaan sävelletty, vaikka Klami ainakin viidessä haastattelussa ilmoitti koko baletin valmistumisesta.
Pyörteiden toisen näytöksen alkupuolen kantaesityksessä 5.4.1960 säveltäjä kommentoi ohjelmalehtisessä teostaan seuraavasti:
Pyörteitä on syntynyt Wihurin rahaston ooppera- ja balettisävellyskilpailun tuloksena vuodelta 1958, jolloin ensimmäinen näytös oli valmis. Sen aihe pohjautuu Sampotaruun ja varsinainen tanssillinen ja musiikillinen aktio tapahtuu ensimmäisessä ja kolmannessa näytöksessä. Toinen näytös on lähinnä divertimenton luonteinen sarja päivän ja yön tansseja. Lyyrillisemmässä yleissävyssään se on tarkoitettu muodostamaan musiikillisen suvannon ja valmisteluvaiheen finaalin toiminnalle.
Kun Klami vuonna 1961 kuoli, valmistuneetkin osat Pyörteistä joutuivat joko unohduksiin tai kateisiin. Vuonna 1985 Erkki Salmenhaara löysi pitkien etsintöjen jälkeen Suomen Kansallisoopperan nuotistosta Pyörteiden ensimmäisen ja toisen näytöksen kadonneiksi luullut harjoituspartituurit.
Vuonna 2000 Suomen Kansallisooppera tilasi Kalevi Aholta musiikin kolmanteen näytökseen, niin että Pyörteitä-baletti olisi voitu vihdoin kokonaisuudessaan kantaesittää oopperassa, ehkä jo kaudella 2002–2003. Pohjana kolmannen näytöksen musiikille, Klamin tyylin tiettyjen ominaispiirteiden jäljittelyn ohella, oli Regina Backbergin alkuperäinen librettoluonnos, jonka yksityiskohtia koreografi Tiina Lindfors oli tarkentanut. Kansallisoopperassa vaihtui vuonna 2001 kuitenkin johto, eikä uusi baletinjohto ollutkaan enää kiinnostunut teoksen toteuttamisesta. Siksi 3. näytöksen musiikki kantaesitettiin 6.12.2001 ja levytettiin oopperan sijasta Lahdessa otsikolla Sinfoniset tanssit. Hommage à Uuno Klami. Näyttämöllä tämä Uuno Klamin aloittama ja Kalevi Ahon täydentämä suomalaisen balettikirjallisuuden suurisuuntaisin teos on siten edelleenkin toteuttamatta.
Tauno Marttisen baletti Päivänpäästö
Aivan uudenlaisen näkemyksen Kalevalan musiikillisiin tulkintoihin tuonut Tauno Marttinen (1921–2008) sävelsi yhtenä pääteoksistaan kolminäytöksisen baletin Päivänpäästö (1970–1977; muokattu vuonna 1983). Aikaisemmin Marttinen oli hylännyt ajatuksen Kalevala-oopperasta, sillä ”koska runojen symboliikka on Kalevalassa tärkein tekijä ja se on kätketty naturalistisen kerronnan alle ja on sieltä vaikeasta esiintuotavissa, pidin Kalevalan näyttämölle siirtämistä jokseenkin mahdottomana.” Liikunnan avulla saattoi sen sijaan välttää kuvausten liiallisen realistisuuden, pinnallisuuden ja kaavamaisuuden ja tuoda runojen abstraktimman symboliikan selkeämmin esiin.
Marttinen teki balettia varten paljon esitöitä perehtyen mm. alkuperäisiin Päivänpäästö-runoihin ja aihetta käsitteleviin tutkimuksiin. Baletin ensimmäisessä näytöksessä Kalevalan väki viettää aurinkoisia päiviä soittaen ja laulaen, kunnes Louhi, Pohjolan velho saapuu joukkoineen ja vie kuun ja auringon Pohjolan Kivimäkeen yhdeksän lukon taakse. Toisessa näytöksessä Kalevalan väki elää pimeydessä soihtujen valossa. Ilmarinen takoo kuun ja auringon, jotka eivät kuitenkaan tehoa. Kolmannessa näytöksessä Väinämöinen, Ilmarinen ja Lemminkäinen lähtevät Pohjolaan päivää vapauttamaan. Matkallaan he kohtaavat esteitä: poikkipuolisen haon (= pelottavat harhat), kiven, kivettymät (= menneen elämän mieliä vaivaavat, sisällöltään tyhjät muistot) ja Tuonelan joen, jota ei voi ylittää se, joka ei ole valmistautunut kuolemaan. Kuu ja aurinko saadaan lopulta vapautetuksi ja teos päättyy kiitoshymniin.
Baletin lavastusta alussa ja lopussa vallitsee tammi, jonka oksat ylettyvät linnunrataan. Marttisen mukaan teoksessa alkaa yleismaailmallisuus tulla niin voimakkaasti esille, että varsinainen kalevalaisuus jää taka-alalle. Baletin musiikissa on pyritty luomaan synteesi perinteellisemmän musiikin ja dodekafonian, aleatorisuuden ja atonalisuuden välillä. Baletissa käytetyillä musiikkityyleillä on myös symbolinen, teoksen sisältöön liittyvä merkitys.
Vaikka teos kuuluu Marttisen kaikkein tärkeimpiin sävellyksiin, sitä ei ole täydellisessä muodossaan, orkesteriasuisena toteutettu vielä missään. Baletti kantaesitettiin Kalevalan päivänä 28.2.1985 Tampereella vain karsitussa muodossa pianopartituuria vähäsen rikastaen: laulajilla, huilulla, klarinetilla ja pianolla. Teoksen visuaalisesta puolesta vastasi Tanssiteatteri Raatikko ja ohjauksesta Timo Sokura. Kun teos oli samalla kokoonpanolla esitetty heti perään kolmesti vielä Hämeenlinnassa, se on sittemmin jäänyt kokonaan unohduksiin.
-
- Tauno Marttisen baletin Päivänpäästö esitti Tanssiteatteri Raatikko.
1980-luvulta lähtien Kalevala on alkanut kiinnostaa myös nykytanssin tekijöitä. Heikki Sarmannon (1939–) 16-osainen Turha on tuulta ohjata (1984–1985) on ensimmäinen Kalevala-aiheinen jazzbaletti. Teos perustuu Lemminkäis-legendaan ja Lemminkäinen tulkitaan siinä ”ikuiseksi, arkkityyppiseksi mieshahmoksi”. Jorma Uotisen paljon huomiota herättäneeseen tanssidraamaan Kalevala (1985) musiikin sävelsivät taas Matti ja Pirjo Bergström. Musiikki oli kokonaisuudessaan nauhamusiikkia, jossa äänimateriaalina on käytetty paljolti myös piano- tai lauluääntä sekä eri luonnonääniä. Uotisen tanssidraama alkaa maailman synnyllä ja keskittyy Väinämöis-, Lemminkäis- ja Sampo-tarujen keskeisiin kohtauksiin. Kalevalasta poiketen teos päättyy tulen tuhojen ja sammon ryöstämisen jälkeen Pohjolan jäätymiseen.
Simo Kellokummun Insomnia-koreografiasta
Simo Kellokummun Insomnia-koreografiasta. (Kuvalähde: Jenni Nurminen /KKA)
Kalevalaan liittyviä aiheita tulkinneista nykykoreografeista mainittakoon Kaari Martin (s. 1972), Mikko Jairi (s. 1973) ja Simo Kellokumpu (s. 1972). Kaari Martinin yhdessä Tove Djupsjöbackan kanssa koreografioima La Kalevala (2003) oli kahdessakin mielessä poikkeuksellinen: kansalliseeposta tulkittiin siinä naisnäkökulmasta, ja teos oli samalla flamencotanssin läpimurto Suomessa. Mikko Jairin Kullervo-aiheinen Crâne de pierre, bouche d’argile (”Pää kivestä, suu savesta”; 2004) sekä loitsuihin, manauksiin ja syntysanoihin pureutuva Kalevala 2009. Sanan mahti – Macht des Wortes (2009) tuovat eepoksen tulkintoihin steinerilaisen eurytmian tason. Simo Kellokummun Insomnia (2008), Kalevalaseuran tilausteos, ammensi innoituksensa niin ikään Kullervosta.