Kalevalan mailta
Vaikka Häidenvietto Karjalan runomailla oli merkkitapaus ja herätti positiivista julkisuutta, se ei saanut välittömiä seuraajia. Sireliuksen johtama filmiryhmä oli suunnitellut hääkuvauksen rinnalla tekevänsä ”Aino-runoon kohdistuvia filmauskokeita Laatokan saaristossa”, mutta ajan ja rahan puutteessa hanke jäi toteutumatta. Viipurilainen Kalevala-Filmi Oy puolestaan kaavaili samoihin aikoihin Kullervo-tarun filmaamista, mutta tämäkin suunnitelma jäi haaveeksi ja Kalevala-Filmin toiminta lyhytikäiseksi. Eliel Saarisen suunnittelemassa, rakentamatta jääneessä Kalevalatalossa olisi ollut muiden taiteiden ohessa sijansa myös tällaisilla elokuvilla: ”Tässä [konserttisalissa] olisi myös oikea paikka niiden suurten filmien esitykselle, joita vastaisuudessa Kalevalan ja muunkin kansantaruston pohjalla voimme varmasti olettaa aikaansaatavan.”
Vaikka valtaosa Kalevalan filmaushankkeista jäi siis puheeksi, elokuva-ala haki jatkuvasti erilaisia kytköksiä Kalevalaan, kalevalaisilta kuulostaviin piirteisiin ja karelianismiin. Elokuvateattereiden nimissä kalevalaiset aiheet olivat 1910-luvulta lähtien yksi suosituimmista teemoista, ja Suomi-Filmin liikemerkkinäkin oli 1920-luvun alusta seuraavan vuosikymmenen puoliväliin piirroskuva kalevalapukuisesta sankarista, joka puhaltaa tuohitorveen.
Selkeästi kalevalaiseksi julistautuvaa elokuvaa saatiin kuitenkin odottaa Vanhan Kalevalan 100-vuotisjuhlaan vuonna 1935. Silloin valmistui Kurt Jägerin tuottama ja taidemaalari Kalle Kaarnan ohjaama pitkä dokumenttielokuva Kalevalan mailta. Käsikirjoituksen elokuvaan laati kirjailija Ensio Rislakki yhdessä kansanperinneasiantuntijoina toimineiden Iivo Härkösen ja A. O. Väisäsen kanssa – jälkimmäisellä oli siis kokemusta jo Häidenvietto Karjalan runomailla -elokuvasta. Jäger oli saksalaissyntyinen elokuva-ammattilainen, joka oli 1920-luvun alussa tullut maahan Suomi-Filmin kuvaajaksi. Suomi-Filmistä lähdettyään hän toimi myös tuottajana, ja äänielokuvan tullessa hän rakensi oman äänitysjärjestelmänsä. Kaarna taas ohjasi 1920-luvun lopulta lähtien useita pitkiä näytelmäelokuvia, joista tunnetuin on Jääkärin morsiamen ensimmäinen filmatisointi vuodelta 1931. Jäger ja Kaarna jatkoivat yhteistyötään myöhemmin 1930-luvulla, edelleen varsin kansallisten aiheiden parissa.
Kalevalan mailta on monin tavoin sukua Häidenvietto Karjalan runomailla -elokuvalle. Kuvauksia tehtiin laajalla alueella itäisessä Suomessa Valtimosta Nurmekseen, Valamoon ja Viipuriin, mutta mukana oli tälläkin kerralla Suojärvellä rekonstruoitu kuvaus karjalaisista häämenoista. Tavoitteetkin tuotiin julkisuuteen edeltävästä elokuvasta tutulla, perinnetavat ja nykypäivän yhteen kietovalla retoriikalla: ”Elokuva esittelee meille pienen joukon muinaisten runolaulajien jälkeläisiä: se antaa kuvan vaatimattomien korven asukkaiden elämästä, jonka arkipäiväisyyteenkin vielä osaksi liittyy esi-isien perinteitä.”
Kokonaisuutena Kalevalan mailta poikkeaa kuitenkin edeltäjästään. Siinä missä Häidenvietto Karjalan runomailla keskittyi yhteen teemaan, Kalevalan mailta tarjoaa pikemminkin läpileikkauksen nykyajan Karjalassa elävistä kalevalaisiksi mielletyistä tavoista. Mukana on Gallen-Kallelan Kalevala-taidetta esittelevä alkunäytös, maisema- ja luontokuvia, kaskenpolttoa, heinäntekoa, metsästystä, äestystä, lehmisavuja, itkuvirsiä, kanteleensoittoa, kyläjuhlia ja muuta. Elokuvasta on tallella vain sekalaista kuva-aineistoa esimerkiksi kanteleensoitosta ja metsästysmenetelmistä, osin ilman ääntä. Osa aineistosta on säilynyt toisessa muodossa: Jäger-Filmi valmisti elokuvan pohjalta kaksi lyhytelokuvaa, joita se esitti veronalennusalkufilmeinä.
Luultavasti ennen kaikkea läpileikkausmaisesta luonteesta johtuen myöhemmät kommentoijat eivät ole pitäneet Kaarnan ja Jägerin elokuvaa tavoitteiltaan samassa mielessä tutkimuksellisena kuin Kalevalaseuran elokuvaa. Sitä on luonnehdittu kvasikansatieteelliseksi elokuvaksi, jolla koetettiin vedota Kalevala– ja korpiromantiikkaan. Kalevalan mailta sai verrattain laajan levityksen, mutta sen yleisömenestys jäi vaatimattomaksi.