Einojuhani Rautavaaran Kalevala-oopperat
Vuosina 1975–1985 Einojuhani Rautavaara (1928–) loi kolme merkittävää Kalevala-teosta, näyttämöllisen ”kalevalaisen mysteerin” Marjatta, matala neiti (1975), näyttämöllisen mieskuorosävellyksen Sammon ryöstö (1974–1981) sekä kolminäytöksisen oopperan Thomas (1982–1985). Nämä kolme teosta voidaan esittää myös yhtenä suurena trilogiana.
Marjatta, matala neiti on sävelletty Espoon kaupungin tilaustyönä Tapiolan lapsikuorolle. Sävellyksestä tuli eräänlainen pienimuotoinen kuoro-ooppera, jossa kuoro on koko ajan lavalla. Sen tehtävät ovat moninaiset: se voi esittää jotain perinteisen oopperakuoron tapaan, se saattaa kommentoida tapahtumia kuten kreikkalainen kuoro, ja se voi vaihtaa rooliaan myös joksikin aivan muuksi. Kuoron keskeltä tulevat solistit, ja kuoron keskelle he menevät myös takaisin. Kuorosta tulevat lisäksi instrumentit – muutama lyömäsoitin ja huilu, jolla on kokonaisuudessa symbolinen tehtävä.
Marjatta, matala neiti on pienimuotoinen mestariteos. Lapsikuoron ja soolohuilun kirkas väri korostavat tämän joululegendan muinaissuomalaisen toisinnon aitoa, sadunomaista puhtautta ja etäännyttävät tapahtumat samalla realistisuudesta. Myös runoon sisältyvä viehättävä huumori tulee teoksessa kauniisti esille. Rautavaara ei ole turhaan todennut, että häntä kiinnostavat Kalevalassa erityisesti sen ihmiskuvan arkaistiset, leikkivät piirteet.
Sammon ryöstö on taas sävelletty Ylioppilaskunnan Laulajien silloisen johtajan Matti Hyökin aloitteesta Hyökin pyytäessä Rautavaaraa kirjoittamaan mieskuorolle jotain vastaavaa kuin Marjatta, matala neiti. Myös tässä teoksessa kuoro on koko ajan lavalla, ja sen tehtävät vaihtuvat jatkuvasti. Kuoro voi toimia lavasteena, se saattaa esittää merta jolla purjehditaan, välistä se muuttuu soutajiksi ja yhtäkkiä se on taas Pohjolan maa. Sävellykseen liittyy kolme solistia, Wäinämöinen, Ilmarinen ja Lemminkäinen, joiden osuus teoksen laajuudesta johtuen on huomattavasti suurempi kuin Marjatan soolo-osuuksien. Lisäksi tapahtumia säestävänä äänikulissina teokseen on sävelletty syntetisaattorilla tehty nauhaosuus.
Nauhamusiikin käyttö liittyy läheisesti sävellyksen sampo-symboliikkaan:
Meidän silmissämme sampo on supertietokone, joka peruselementeistä, oksygenista ja hydrogenista, ’tyhjästä’, tuottaa mitä vain ohjelmoidaan – ’viljan’ siinä kuin ’suolankin’. Se takaa hyvinvoinnin, poistaa nälän, poistaa työn. Mutta teknologia kehittyneimmillään on magiaa… Ja magia, joka tuottaa rikkautta ja ylellisyyttä ja nautintoa, on tietysti myös pahan elintilaa, se on mustaa magiaa. […] Niinpä sammon saavuttaminen merkitsee pysähtymistä, degeneraatiota, tuhoa – Pohjolaa. […] Sampo täytyy ryöstää, sitä täytyy tavoitella itse tavoittamisen, pyrkimyksen itsensä takia. Se täytyy myös menettää, sen täytyy tuhoutua, jotta elämä voisi jatkua, että sillä olisi syytä jatkua.
Rautavaara on korostanut, että Sammon ryöstö ei ole ”ooppera”, ei edes myyttiooppera, vaan pikemminkin erään arkkityyppisen myytin rituaali, toisto. Teoksen musiikille on ominaista arkaaisen ja ”futuristisen” sävelkielen yhdistäminen. Mieskuoron laulu rinnastuu syntetisaattorin ääniin, kaksiääninen laulu ja modaaliset kaanonit kontrastoituvat parikymmenäänisiin liikkuviin klustereihin. Siten vokaalinen ilmaisu onSammon ryöstössä monipuolisempaa kuin Marjatta, matala neidissä. Lisäksi Sammon ryöstölle on ominaista myös visuaalisen elementin suurempi merkitsevyys, minkä seurauksena teoksen musiikilla on paikoin vain epäitsenäinen, tehostemaisen taustan luovan merkitys.
Einojuhani Rautavaaran ooppera Thomas tilattiin Joensuun laulujuhlille juhlistamaan Kalevalan 150-vuotisjuhlia 1985.
Rautavaaran merkittävin Kalevalaa sivuava teos on kolminäytöksinen ooppera Thomas. Teos syntyi Joensuun laulujuhlien tilauksena Kalevalan juhlavuonna 1985, ja sen aihe liittyy kristinuskon tulon aiheuttamaan murrokseen, jolloin suomalainen identiteetti syntyi šamanistis-pakanallisen ja kristillis-länsimaisen kulttuurin symbioosina. Thomaksen taustana on ristiriita näiden kahden kulttuurin välillä.
Oopperan päähenkilö on piispa Thomas (Tuomas). Hän oli ensimmäisiä ihmisiä, jotka ylipäänsä ajattelivat, että suomalaiset ja Suomi voisivat joskus olla oma ja itsenäinen kansakuntansa. Hänellä oli ajatuksena muodostaa Suomeen valtio, joka on suoraan paavista riippuvainen kirkkovaltio ja jossa hän olisi hallitsija. Tuomas kokosi suuren ristiretken Novgorodia vastaan, mutta Aleksanteri Nevski löi hänen joukkonsa.
Tuomas-piispan aikana kalevalaisuus alkoi sulautua kristillis-länsimaiseen maailmankuvaan. Siksi pienehkölle orkesterille, solisteille ja elektronisille äänille sävelletty ooppera liittyy Kalevalaan vain epäsuorasti – siten että vanhempi kalevalainen maailmankäsitys antaa kuitenkin vahvan leimansa uudelle kristilliselle maailmankuvalle. Esimerkiksi ensimmäisessä näytöksessä Thomas juo maagien soma-juomaa ja huomaa joutuneensa keskelle pakanallista rituaalia, jossa Neitsyt on ruumiillistunut kauneuden ja puhtauden fyysiseksi ilmentymäksi, Tytöksi. Lopussa, hävityn taistelun jälkeen maagit kutsuvat Tyttöä kotiin, mutta Thomasin unessa hän haluaa jäädä Thomasin luokse. Šamaanien, maagien kohtauksissa kuullaan myös runonlaulu- ja itkuvirsityylin vaikutusta.
Kalevala on se lanka, jota pitämällä kädestä me tunnemme ne värähtelyt, jotka ovat koko maailmassa, kaikissa kansoissa, kaikissa kulttuureissa, jotka ovat kaikki lähteneet siitä samasta pisteestä kuin tämä lankakin tulee. Ja toisaalta koko sitä ajanjaksoa, joka on tuommoisen langan pituus, me tietysti myös opimme tuntemaan, sen kautta se on ikään kuin napanuora jota ei voi katkaista. Tämän napanuoran välityksellä me olemme kiinni kulttuurien yhteisössä, eli ylipäänsä inhimillisessä yleiskulttuurissa, globaalisuudessa ja historian menneisyydessä.
Rautavaara on todennut myös, että häntä kiinnostaa enemmän eepoksen laajempi ajatus ja perusmyytti kuin sen henkilöt. Esimerkkinä Rautavaara kertoo keskeneräiseksi jääneestä oopperasuunnitelmastaan Kultaneito, jossa olisi kuvastunut tämän hetken luonnontieteen unelma muuttaa epäorgaaninen orgaaniseksi. Juuri tällainen unelma on Ilmarisella hänen pyrkiessään yhdessä yössä takomaan elävän naisen kullasta. Jotta hän kykenisi saamaan neidon eloon, hän tarvitsee kolmea sanaa, joita Rautavaaran libretossa Väinämöinen lähtee hakemaan Tuonelasta. Ne sanat ovat ”kolme miljardia vuotta” – juuri tuon ajanhan on kestänyt elämän evoluutio maapallolla – ja sanat löytyvät vain Tuonelasta, sillä tämä abstrakti ihmisen mahdollisuus, eräänlainen sielu, joka muodostaa myös Kultaneidon henkisen ytimen, on olemassa vain kolmen miljardin vuoden pituisessa menneisyydessä.