Aleksis Kivi: Kullervo

Aleksis Kivi (1834–1872) voitti vuonna 1860 Kalevalan kustantajan, SKS:n järjestämän ja venäläisen fennomaanin Nikolai Kiseleffin rahoittaman näytelmäkirjoituskilpailun parhaasta suomenkielisestä näytelmästä. Teos oli Kullervo, joka tekijän perusteellisesti uudelleen muokkaamana julkaistiin vuonna 1864, samana vuonna kuin Kivi voitti SKS:n palkinnon näytelmällään Nummisuutarit. Kivi kirjoitti myös näytelmän Aino, josta hän sai ylioppilaiden näytelmäkirjoituskilpailussa vuonna 1861 sadan markan kehotuspalkinnon, mutta tämä toinen Kalevala-aiheinen teos on kadonnut.

On ymmärrettävää, että Kivi otti Kalevalan runsaudesta juuri Kullervo-aiheen taiteelliseksi kohteekseen. Ensinnäkin sitä oli kriittisesti tulkinnut hänen yliopistollinen opettajansa ja suosijansa Fredrik Cygnaeus tutkielmassaan Det tragiska elementet i Kalevala (1853). Mikäli Kivi ei ollut sitä lukenut, hän ainakin kuunteli Cygnaeuksen luentoja, joissa kävi ilmi, että professori piti Kullervo-jaksoa eepoksen olennaisimpana osana sen dramaattisuuden takia. Tässä näkyy Cygnaeuksen romanttisuus. Pietarilaissyntyinen urbaani intellektuelli piti eepoksen vallitsevan luonnonkontemplatiivisuuden sijasta Kullervo-jaksoa schellingiläisittäin dramaattis-subjektiivisena. Hän ei nähnyt ristiriitaa eeposrakenteen ja antiikin tragedian elementtien välillä, toisin kuin J. V. Snellman Hegel-vaikutteisessa polemiikissaan J. L. Runebergin Kung Fjalar -runoelmaa vastaan. Lajien sekoitus oli romantiikalle ominaista.

Synkän kostajaorjan hahmosta Kivi siis lähti luomaan suomenkielistä murhenäytelmää, jolla ei ollut edeltäjiä. Aihe oli kansallinen, mutta sitä oli käsiteltävä antiikin tragedian, aristotelisen poetiikan ja toisaalta modernin kirjallisuuden, ennen kaikkea Shakespearen Hamletin mallin mukaan. Samalla yksinäinen ja kaikkien yhteisöjen ulkopuolinen päähenkilö antoi tilaa Kiven individualismille. Kiven Kullervo-hahmo voidaan Seitsemän veljeksen tapaan tulkita kannanottona fennomanian ideologiaan. Kivi ei saumattomasti hyväksynyt hänelle varattua roolia ensimmäisenä lupaavana suomenkielisenä kirjailijana, suomalaisen puolueen äänitorvena. Jo tästä esikoisteoksesta puolueen esteettinen auktoriteetti August Ahlqvist antoi murskaavan tuomion.

Aiheesta saattoi rakentaa ajankohtaisen teeman. Kyseessä on myöhäiskeskiaikainen perheen ja suvun hajoaminen valtion alkaessa korvata aikaisemmin ainoina sosiaalisina ympäristöinä toimineet lähisidokset (Kullervon veronvientimatka). Sukuyhteisö hajoaa Kalervon ja Untamon veljesvihaan. Näytelmän lopussa eräänlaisina ideologisina mentoreina toimivat Väinämöinen, Ilmarinen ja Lemminkäinen todistavat Kullervon itsemurhan. Säälitellessään nuoren uroon kohtaloa he viittaavat säännellymmän yhteiskunnallisen ja valtiollisen elämän tuloon. Kivi seurasi tässä fennomaanista linjaa esihistorian loppumisesta ja historian alkamisesta. Hän oli täysin ajan tasalla, sillä valtiopäiväuudistus ja muu valtiollisen elämän elpyminen oli 1860-luvun alkupuolella viriämässä. Suomenkielinen rahvas saattoi samaistua orjaan, kahlehdittuun jättiläiseen ja kirjoittaa hahmoon tulevaisuuttaan, omia poliittisia ja taloudellisia tavoitteitaan – tosin ensin sivistyneistöläisten puolestapuhujiensa suulla.

Näennäisestä arkaaisuudestaan ja sanontansa raskaudesta huolimatta Kiven näytelmä on moderni teos; se liittyy modernisaation kiihtyvään tahtiin. Päähenkilö on Pirjo Lyytikäisen mukaan transgressiivinen, rajat rikkova sankari, ei niinkään traaginen kuten Cygnaeus tutkielmassaan esittää. Hän on moderni yksilö, joka ylittää rajansa tietoisesti, ei tietämättään kohtalon voimien alaisena, kuten antiikin tragediassa. Hänen traagisuutensa ei ole yhteiskunnallista. Se ilmenee vain seksuaalisuudessa. Hänen ainoat naissuhteensa ovat kiellettyjä: tavoittamaton Ilmarin emäntä, jonka voi omistaa vain tappamalla, sekä traagiseen tunnistamiseen johtava rutsainen kohtaaminen oman sisaren kanssa. Kullervo tapaa hänet ollessaan ensi kerran vapaa kodin ja yhteiskunnan välillä. Silloin perhe hajoaa lopullisesti, ja tuho on täydellinen.

Kiven Kullervo on sekä suoraan että välillisesti innoittanut myöhempää Kalevala-aiheista taidetta ja tulkintoja: esimerkiksi Armas Launiksen Kullervo-ooppera (1917) perustuu paljolti juuri Kiven näytelmään. Aulis Sallinen puolestaan sai idean omaan Kullervo-oopperaansa nähtyään Kalle Holmbergin KOM-teatteriin ohjaaman Kullervon vuonna 1981. Viisi vuotta myöhemmin hän oli luonnostellut osittain sen pohjalta oopperalibreton ja aloittanut teoksen sävellystyön. Ooppera valmistui 1988, Suomen Kansallisoopperan tilaustyönä rakenteilla olevaan uuteen oopperataloon. Rakennustöiden viivästymisen vuoksi Suomen ensiesitys kuultiin uuden oopperatalon avajaisnäytännössä vasta 30.11.1993. Sallisen Kullervosta tuli kansainvälinen menestys, ja sitä on esitetty myös saksan ja englannin kielellä.

 

---

Lyhennetty Kari Sallamaan artikkelista Kalevala sanataiteessa 1860–1935; ote Kalevi Ahon artikkelista Kalevala ja suomalainen taidemusiikki. Kalevalan kulttuurihistoria, SKS 2008.