Uusi Kalevala
Elias Lönnrot oli ystävänsä C. N. Keckmanin kuoltua 1838 ottanut vastuulleen suuren suomalaisen sanakirjan toimittamisen. Hän oli jo edellisellä suurretkellä kerännyt runsaasti sanastoa, lauseparsia ja murteiden erikoispiirteitä. Tammikuun puolessa välissä 1841 hän matkustaa yhdessä norjalaisen kielentutkijan, pastori Stockflethin kanssa Ilomantsiin. Pastori ihastuu kovasti Lönnrotin vaatimattomaan olemukseen: ”Rakkaus ihmisiin, kielitieteeseen ja teehen ovat ne kolme ainesta, josta Lönnrot on kokoonpantu”, hän sanoo. Passiongelmien takia Lönnrot tekee epäonnistuneen käynnin Petroskoissa, mutta saa kuitenkin tuntuman aunuksen kieleen. Hän palaa Helsinkiin ja sitten pariksi kuukaudeksi Laukkoon.
Vihdoin marraskuun alussa retki jatkuu ja nyt matkakumppanina on suomalais-ugrilaisten kielten tutkija M. A. Castrén, dosentti, joka on Lönnrotia runsaat kymmenen vuotta nuorempi. Alku on hankala. Lönnrot kuvailee joulunviettoa Sompiontunturin juurella olevassa metsäkodassa: ”Kun kaksi akkaa riitautuu, he riitelevät, kunnes jompikumpi saa viimeisen sanan. Toverini ja minun välilleni on syntynyt päinvastainen suhde, jota jo on kestänyt pari päivää, nimittäin koe, kumpi voi olla vaiti kauemmin.” Tieteellisistä oppiriidoista ei ollut kyse, vaan siitä millä tavoin kodan ovi oli syytä sulkea oikein. Alkuvaikeuksien jälkeen Lönnrotista ja Castrénista tulee sydänystävät.
Elias Lönnrotin 10. matka 16.1.–30.5.1841, 30.10.1841–20.10.1842.
He poikkeavat Inarissa, Karasjoella ja Utsjoella ja pysähtyvät sitten kuukaudeksi Kuolan kaupunkiin, nykyisen Muurmanskin tuntumaan harjoittamaan saamen ja myös venäjän opintoja. Inarin saamen ja venäjän saamen erot alkavat selvitä. Kannanlahteen he selviytyvät porokyydillä ja sieltä Vienan Kemiin hevosella. Keliolojen ja muiden vaikeuksien takia työt eivät oikein etene, mutta pitkä oleilu Vienanmeren rannalla Kemissä ja Solovetskissa synnyttää kiinnostavaa matkakirjallisuutta.
Arkangelissa miesten tiet eroavat ja he viettävät iloisen illan. Castrén lähtee kohti itää, Lönnrot suunnistaa kulkunsa Onegan ja Kargopolin kautta Äänisjärven eteläpuolelle vepsäläisalueille. Hän työskentelee Vepsän mailla kuukauden ja sanoo oppineensa vepsää viikossa saman verran kuin venäjää puolessa vuodessa. Kun Lönnrot aikanaan Castrénin kuoleman jälkeen hakee suomen kielen professorin virkaa, hän kirjoittaa 1853 professorinväitöskirjansa juuri vepsän kielestä tämän retken aineiston pohjalta.
Talvella 1846 Vanhan Kalevalan painos alkaa olla lopussa ja samoihin aikoihin Berliinissä suomen kieltä opettava herra Schott lähettää kirjeen, jossa ilmoittaa, että ellei Suomesta ole mahdollista saada opetusta varten Kalevaloita, he voivat kyllä painaa niitä Saksassa. Näin Lönnrot ryhtyy Uuden Kalevalan toimitustyöhön. Samaan aikaan Lönnrotin työpöydällä Kajaanissa on myös sanakirjatyö. Sanakirjaa hän rakentaa aamupäivän kaupunkiasunnossa, sen jälkeen hän kävelee kaupungin ulkopuolelta hankkimaansa Polvilaan vanhempiensa luo ja ryhtyy sommittelemaan Kalevalaa. Keväällä 1849 Uuden Kalevalan käsikirjoitus on valmiina.