Terapeuttinen Kalevala

Kalevala on ajatuksia, merkityksiä, tarinoita, mielikuvia, tuntemuksia, omaan sielunkulttuuriin astumista, unohdettujen sielunvoimien löytämistä, eläytymisen ja tahdon voimistamista, ihmiseksi ja tietäjäksi kasvamista. Kalevala on näkymätöntä alkuvoimaista empowermentia, hiljaista tietoa, jota jokainen ruotsalainen kavahtaa suomalaisessa – turhaan. Se on tien tekemistä tähän materialismin ansapolkujen ansoittamaan, uusnarsistisen tajunnan valtavirran minäkeskeiseen ’joko tulos tai lennät ulos’ -kulttuuriin. Se on kaikkialliseen hengen läsnäoloon astumista ja voiman käyttämistä, oman itsen välineeksi tulemista, hyväksymistä ja haltuun ottamista.
– suggestoterapeutti Michel Segerberg, Hypnologia 3–4/2003.

Kalevala on innostanut myös erinäisiin terapeuttisiin sovelluksiin ja tulkintoihin esimerkiksi syvyyspsykologian, jooga-teorian, suggestoterapian ja myyttiarkeologiaan nojaavan psykohistorian alalla. Kirjo ulottuu nimistöllään kalevalaisia mielikuvia koskettavasta sotaveteraanien hoitokodista syvällisiin analyyseihin Lönnrotin eepoksen taustalla olevien runojen ja runokuvien terapeuttisista, shamanistisista juurista. Unohtaa ei sovi myöskään käytännön sovelluksia, esimerkiksi Kansanlääkintäseuran vaalimaa ”kalevalaisen jäsenkorjauksen” perinnettä.

Koottua tutkimusta Kalevalan ja sen pohjana olevan runouden terapeuttisista sovelluksista ei ole, mutta alla on lueteltu muutama kiinnostava, aihepiiriin eri tavoin liittyvä teos:

Heikkilä, Timo: Kullervon suku. Erään mielenmaiseman vaiheet. Vihreä sivistysliitto, Helsinki 1995.
Heikkilä, Timo: Kalevalan metafysiikka ja fysiikka. Like, Helsinki 1999.
Heikkilä, Timo: Aurinkolaiva. Lemminkäisen myytti ja Ritvalan kultti. Basam Books, Helsinki 2004.
Irma Korte-Karapuu: Lemminkäisen etiikka. Ajatus. Suomen filosofisen yhdistyksen vuosikirja 40/1983.
Irma Korte: Samaanin sampo. Nemora kustannus, Espoo 2007.
Mikko Ollus: Väinämöisen juuret. Kustannus Oy Dekadi, Helsinki 1989.
Risto Santavuori: Loitsu – Kalevalan avain. Sanlai-suggestiotekniikka Oy, 2001.
Anna-Leena Siikala: Suomalainen šamanismi. SKS, Helsinki 1992.
Pertti Virtanen: Finix, liekkisiipinen ja myyttien alkukoti. Sanasato Oy, 2008.

Akseli Gallén-Kallelan luonnoksia Kalevalaseuran tunnussoljeksi, teemana sormet sormien lomassa. (Kuvalähde: Kalevalaseura)