Salainen tieto
Teosofisissa ja antroposofisissa Kalevala-tulkinnoissa ja -sovelluksissa toistuva ajatus on se, että nykyinen maailma on unohtanut tai suorastaan peittänyt ja pimittänyt varhaisempaa oikeaa tietoa hengellisistä asioista. Steiner korosti esitelmässään selvänäköisyyttä menneisyyden esijärjellisen maailman viestintuojana. Teosofit ja antroposofit eivät käy suoraan teologien ja pappien kimppuun, vaan löytävät salaisen tiedon suoraan ikään kuin kirkkojen ohitse varhaisista lähteistä. Kristinusko esiintyy kuitenkin vain vaihtoehtona, osana sarjaa. Tähän Kalevala tarjoaa loistavan välityksen. Kalevalan ja kristinuskon välinen juopa, jota siedetään, antaa näin myös teosofialle kulttuurisen raon.
Pekka Ervast löysi Kalevalasta perusasennoitumisia, kuten häilyvän ja tuhoon alttiin ainotilan, itsevarman ja egoistisen lemminkäistilan sekä viisaan ja luovan väinämöistilan. Hänen tavoitteenaan oli kalevalaisen maailman kautta muovata sitä opettaja–oppilas-suhdetta, joka on teosofisen käytännön peruspilari. Siihen tavallaan nojaa myös ajatus sielunvaelluksesta, joka toteutuu eräässä mielessä myös opettajan ja oppilaan välisessä suhteessa.
Kalevalaa lukiessa voi hyvin ymmärtää, että sankarien nimet ovat vain kaavoja roolien kasvoilla. Loitsut taas näyttävät olemisen maailmassa toimittavan ihmisen yhteyttä manattaviin voimiin. Teosofiset käytännöt, kuten varhainen spiritismi, perustuvatkin juuri porvarillisen individualismin tuolla puolen olevaan hengenmaailmaan. Steinerin humanistinen tieto-oppi toistuu hänen Kalevalaa koskevassa esitelmässään: henkeä voi tutkia tieteellisesti, mutta siinä on käytettävä selvänäköisyyttä tai muuta kontrollin ulkoista voimaa.
Steiner esiintyi Helsingissä sovittelevasti kristinuskon suhteen. Kalevala oli esikristillinen eepos, joten se ei ota kantaa kristillisyyteen sinänsä, mutta kuvaa kulttuuriheerosten valtaa vielä nytkin vaikuttavien eetteriruumiin ja astraaliruumiin esiin luomisessa. Sovinnollisuus uskontokuntien suuntaan liittyi siis myös Venäjän teosofisen liikkeen tilanteeseen. Siellä ortodoksiset filosofit olivat aluksi suhtautuneet hyvin positiivisesti sekä teosofiaan että aluksi antroposofiaan, olihan venäläinen varsinainen filosofia ollut tavallaan osa ortodoksista ajattelua. Toisaalta teosofeilla oli oma, Tolstoita kunnioittava klubinsa.
Kun teosofinen liike purkautui vielä kahdeksi, alkoi muidenkin irtautuminen niin teosofisesta kuin alkaneesta antroposofisestakin liikkeestä. Tolstoin kuoltua (1910) olivat teosofit hänestä jo kaukana, ja vuonna 1914 puhjennut maailmansota erotti Suomessa lomailleet (muun muassa Vilppulan Katajamäen luonnonparantolassa viipyneet, ehkä Steineriakin vuonna 1912 kuunnelleet varakkaat venäläiset) kalevalaisesta lomaparatiisistaan, jossa vallitsi eräänlainen tolstoilaisuuden, teosofian ja kuhne-ammeiden ekumenia.
Viimeiset tunnustavat venäläiset teosofit ja antroposofit pakenivat länteen Suomen kautta osan jäädessä Suomeen vuonna 1922; Kannaksen taiteilijamaailmassa oli paljon tätä vaikutusta.